Toivo, Peppi ja Eemeli

Miten ja mistä oma toivon kivijalka on rakentunut? Aikamatka vei tositositosi monien vuosien taa ja esiin kaivettu kuulostaa kiteytettynä tutkielman aiheelta: ”Peppi Pitkätossu ja Vaahteranmäen Eemeli elämänmittaisen toivon rakentajina. Paluu Huvikumpuun ja Kissankulmalle.”

 

Toivo, Peppi ja Eemeli

Sellainen päivä, josta ei ulos katsomalla osaisi sanoa, ollaanko maalis- vai marraskuussa. Vihmoo vettä, tuuli etenee puuskittain, maisemaa hallitsevat ruskean ja harmaan sävyt. Hassuäänisellä linnulla on raastava identiteettikriisi: vähän hanhea, aavistus joutsenta, ripaus sorsaa ja lopputulos saa kuulijan nauramaan. Honottaja pysyttelee häveliäisyyssyistä näkökantaman ulkopuolella.

Mieli on viime päivät askarrellut toivon ympärillä. Siitä asti, kun yhtäkkiä piti sanoittaa oma toivonsa. Löi totaalisesti tyhjää, josta syystä tuli käännyttyä pohdiskelun taajuuksille. Miksi omaa toivoa on niin vaikea pukea sanoiksi?

Vastaus löytyi viiveellä: Siksi, kun toivo on sisäänrakennettua. Sellainen elämän perusvoima. Ei itsestäänselvyys, mutta eräänlainen tukevaksi valettu kivijalka. Paljon hiljaisempaa, mutta konkreettisempaa kuin fiksu aforismi tai kulovalkean tavoin leviävä meemi.

Miten ja mistä oma toivon kivijalka on rakentunut? Aikamatka vei tositositosi monien vuosien taa ja esiin kaivettu kuulostaa kiteytettynä tutkielman aiheelta: ”Peppi Pitkätossu ja Vaahteranmäen Eemeli elämänmittaisen toivon rakentajina. Paluu Huvikumpuun ja Kissankulmalle.”

Tietty olisi ylevämpää todeta innoittajiksi esimerkiksi Platon ja Nietzsche, mutta moisesta joutuisi verstaalle vuolemaan puu-ukkoja.

Peppi opetti, että mehän ilman muuta selvitään. ”Sitä en ole koskaan ennen kokeillut, joten selviän siitä varmasti!” ”Älä ole huolissasi! Kyllä minä aina selviän!” Kun asenne on raiteillaan, voittoja napsahtelee: ”Tänäänkin tosiaan on onnenpäiväni, sen näkee selvästi.”

Tosin pisamaiset elämänohjeet tallentuivat valikoivasti. ”Jos on tavattoman vahva, täytyy olla myös tavattoman kiltti.” Tunnettua Peppiä, mutta ei sopinut pikkuveljen kiusaamisesta taidetta tehneelle polvisukkapeijoonille.

Eemeliin samastuminen juonsi juurikin sisarussuhteesta. Eemelihän oli villi pieni jukuripää ja siskonsa Iida sellainen kiltti ja kunnollinen. Meillä pikkuveli oli se Iida. Nössö Siis kiltti pieni aurinko, joka ei koskaan tehnyt mitään pahaa. Siispä jouduin ahkeroimaan hänenkin puolestaan.

Lohtua toi tajuta viisaan kirjailijan olevan kaikkien lasten puolella. Kiltteys ei ole ihmisyyden mitta. Toisilla vain roiskuu rapatessa enemmän, jolloin rappaajan kultainen sydän meinaa unohtua. ”Ei metkuja keksitä, niitä vain sattuu”, Eemeli sanoi. Ja jälleen isä huusi: ”EEE-ME-LIIII!!!”

No, meillä huusi äiti. Usein ja lujaa.

Toivoa on, vaikka sukat olisivat eri paria, mielikuvitus kehittelisi mahdottomia ja hyvää tarkoittavat teot tulkittaisiin niskuroinniksi. Toivoa on, sillä tänäkin päivänä komentoorat lankeavat sudenkuoppiin ja hyvä voittaa.

Kun ikimuistoisimmat elämänohjeet ja selviytymiskeinot tarjoavat maailman voimakkain tyttö ja halvatun mukula, ei toivo helposti lamaannu. Reunalla on tullut käytyä ja vaaputtua, mutta erään myöhemmän esikuvan tavoin ”minuun osui, mutta pystyn vielä ratsastamaan”.

Luonkos viritteli maaliskuussa #toivoa2021-kampanjan. Vielä ehdit osallistua. Hymyllä, kuvalla, toista ihmistä kuuntelemalla, lahjoituksella. Ettei yksikään hukkuisi.

 

Marjut Saarinen

Kirjoittaja kyllästyi nykyjournalismin yhdyssanavirhemyönteisyyteen, etsi uuden polun ja pestautui Naantaliin Luonkosille ihokakkuja leipomaan. Siinä sivussa syntyy edelleen sanoituksia.

Tutustu kakkuihin verkkokaupassa